maanantai 24. toukokuuta 2010

Viime viikkoa

Viime viikon lenkit jäänyt kirjoittamatta ylös.

Torstaina kävin puolen tunnin lenkin pururadalla heti aamusta. Normi meininkiä.

Sunnuntaina olisi ollut pitkä lenkki, 60-70min, mutta ei tullut eilen lähdettyä, ei ollut voimia. Olin eilen sitten miehen mukana, kun se juoksi, ja minä pyöräilin. 10 km lenkki tuli tehtyä. En sitä itselleni osaa laittaa miksikään urheiluksi, kun mulle tuo pyörä on ensisijainen kulkuväline joka paikkaan.

Mutta tänään maanantaina sitten kävin tuon pitkän lenkin, mikä eilen jäi puuttumaan. Menin melkein saman kuin eilen käytiin, paitsi että oikaisin loppuvaiheessa ja kilometrejä tuli 7. Reilu tunti siinä suunnilleen meni, kun aika köpsöttelyvauhtia menin. Tuntui niin pitkältä... Mutta selvisin. Ainut mikä harmittaa, on tuo selkä. Se ei tykkää tuosta asfaltilla juoksemisesta. Täytyy kai vaan alkaa totutella sitä siihen. Varovasti.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Tiistain lenkki

Tänään oli vuorossa perusjuttu, puolen tunnin lenkki. Helle vaan jatkuu, mikä sinällään on ihan kiva. Niin se kesällä kuuluukin olla.

Otin sitten varmuuden vuoksi mukaan vesipullon, vaikka olikin lyhyt lenkki. Kannoin sitä sitten kädessä, kun ei ole mitään missä sitä kuljettaa... Ei mua sitten kyllä edes janottanut.

Lenkki oli aika takkuista. Se varmaan johtui siitäkin, etten ollut kauheasti syönyt. Ei näin kesäkeleillä tee ruokaakaan mieli. Mutta lenkki tuli tehtyä ja se on hyvä. Vähän kehitystäkin huomasin, jaksoin juosta sen yhden superpitkän ylämäen. Siinä olin joskus ihan kävelylenkeilläkin ihan puolikuollut.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Hikinen aamupäivä

Sunnuntaina oli vuorossa pitkä lenkki, 70 min. Lähdin heti aamusta liikkeelle, kun oli sitä hellettä. Kyllähän se silloinkin oli jo 27 astetta. Liian kuumaa. En ole ennen juossutkaan helteellä. Tarkoituksena oli juosta tuo vakkarilenkki pururadalla kahteen kertaan.

Mietin, että otanko vettä mukaan, mutta päätin olla ottamatta. Ajattelin, että se on kuitenkin niin lyhyt matka.

Se oli virhe. Olin ihan puolikuollut jo ensimmäisen kierroksen puolivälissä, vaikka juoksu muuten kulkikin hyvin. Päätin sitten olla juoksematta sitä toista kierrosta.

Opin ainakin sen, että juomista mukaan helteellä! Nyt lähtee kyllä ostoslistalle joku juomavyösysteemi. Kyllä sille käyttöä näillä keleillä olisi. Jotkut kesäjuoksuhousut pitää kanssa hommata. Tavallisilla shortseilla kävin nyt, mutta ei ne oikeen hengittänyt.

Juolahti kyllä mieleen, että tarvii varmaan käydä piakkoin kaupoilla, kun tämä juoksu on nyt niin trendiharrastus. Ettei pääse loppumaan...

torstai 13. toukokuuta 2010

Selkä

Jes, kerrankin sain tehtyä tän torstain lenkin! Kävin heti aamulla vetäisemässä puolen tunnin lenkin. Vuorossa oli lyhyt lenkki, koska viikonloppuna on 70 min lenkki. Säästetään voimia sinne.

Tein sen lyhyen lenkin, millä aloittelinkin tätä juoksuharrastusta keväällä. Silloinhan mulla oli niitä selkäkipuja, joita ei ole aikoihin ollutkaan. Nyt ne tulivat takaisin, ja keksin että se johtuu tuosta asfaltilla juoksusta. Viime viikkoina, kun olen käynyt lenkeillä pururadoilla, ei selkä ole ilmoitellut mitään. Se ei kai siis tykkää kovasta asfaltista. Harmi, sillä onhan se itse kisakin sitten asfaltilla.

No, jospa selkä tottuisi.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Aamulenkki

Tänään saatiin juoksuviikko käyntiin. Kipaisin aamulla lenkillä, kun koulukin alkoi vasta yhdeltä. Semmonen 45 min lenkki. Aamulla meikäläinen kyllä jaksaa juosta! Eli hyvin meni.

Oli aika outo olo pururadalla, kun siellä kai oli jotkut yläasteen liikuntatunnit menossa. Sellaiset keskenkasvuiset pojat juoksivat mun ohitse yks toisensa jälkeen. En kyllä itse muista, et oltais yläasteella juostu...

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Loppuviikon juoksut

Torstaina oli ohjelmassa vähän erilainen lenkki. 40 minuutin lenkki, jossa 25 minuuttia juoksua, sitten 5 min kovaa juoksua ja loppumatka kävellen.

Torstai taas tuli ja meni koulujuttujen palautuspäivien painaessa niskaan, enkä lenkille kyennyt. Tänään sitten se lenkki oli tehtävä, vaikka vettä tuli taivaan täydeltä. No, jäi siis kuitenkin yksi lenkki tältä viikolta väliin, kun tänään olisi ohjelmassa ollut normi puolen tunnin lenkki. Ensi viikolla olen reippaampi. Kouluakaan ei ole kuin kolmena päivänä, joten eiköhän to-su vapailla ehdi lenkkaritkin vetäisemään jalkaan useampana päivänä.

Tuo lenkki sujui ihan kivasti. Hyvä oli, että oli vähän vaihtelua, ettei aina sitä samaa tassuttelua samalla vauhdilla. Sykkeet kyllä nousi jonnekin ihan taivaisiin, mutta se kai oli tarkoituskin.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Uusi viikko, uudet kujeet

Viime viikolla jäi taas tuo torstain puolen tunnin lenkki väliin. Taisi olla jo niin vapputohinat päällä...

Eilen sunnuntaina käytiin miehen kanssa yhdellä pururadalla, jossa en ollut ennen käynytkään. Mulla olis ollut ohjelmassa tunnin lenkki. En ole siellä pururadalla käynyt, koska se a) on ihan eri puolella kaupunkia ja b) olen kuullut, että se on tosi haastava kaikkine mäkineen. Ja sitähän se oli. melko hc-kamaa. En ottanut montaakaan juoksuaskelta, kun se 5 km oli niin rankka kävellenkin. Viime viikolla jäi siis juoksut aika vähiin, oli vaan tuo tiistain lenkki.

Mutta uusi viikko taas. Tänään maanantaina kävin huomisen lenkin, joka oli taas se puolen tunnin juoksu. Jaksoinkin nyt hyvin mennä, oli joku energiapiikki tuossa niin päätin lähteä ihan ex tempore lenkille. Vedin kuin norjalainen, ihan vain siksi koska tuntui siltä... Ja hemmetin hyvä olo tuli.

Loppuviikosta onkin ohjelmassa vähän erilaista juoksutreeniä. Niistä lisää sitten. En malttaisi odottaa :)