Se oli taas lenkkipäivä, ja sain kuin sainkin raahattua itseni ulos. Vuorossa oli taas sitä samaa huttua, puolen tunnin juoksu.
Kävin tuossa pururadalla, kun se tuossa vieressä on. Oli enää yhdessä kohdassa vähän lunta. Hitaasti ne siellä metsän siimeksessä kyllä sulavat. Lenkkarit on nyt kyllä aika mustat. Jotain mutaa siellä paikoitellen oli. Aurinkoa se kaipais vaan.
Yllättävää kyllä, jaksoin juosta sen koko puoli tuntia, viisi kilometriä, ilman kävelytaukoja. Vaikka olin ihan väsynyt enkä olis jaksanut lähteä minnekään. Mutta hyvä että lähdin. Tuli parempi olo, opiskeluvitutuksetkin jäivät sinne. Ja ne vitutukset on kestäneet sentään jo viikon verran.
Se on kyllä jännä, miten sitä joskus jaksaa vaan juosta. Kai sitten niinä päivinä syömiset on olleet kohdallaan. Tai joku siinä on. Sitä vaan jaksaa, ei hengästy liiemmin, ei jalat tunnu painavilta, tuntuu vaan paremmalta juosta kuin kävellä. Ja joskus sitten ei jaksa millään... Kumma juttu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Heh, semmoista se just on, joskus menee ja joskus ei. Olipa hyvä, että lähdit!
Juoksu on kyllä ihan ykkönen vitutuksen laannuttaja!
Tzemppiä juoksuharrastukseesi. Hyvinhän se tuntuu menevän. 5km puolessa tunnissa on todella hienosti!
Kunhan kelit vielä lämpenevät pikkasen, niin hölkkäily tulee vieläkin nautinnollisemmaksi.
Lenkkeilyn iloa! =)
Laura, vitutuksen laannuttaja se totisesti on :)
Kiitos, Riitta!
Lähetä kommentti